Samalla vimmalla...

...menköön nyt sitten tämäkin. Aikaisemmin vinkkasin, että yksi siideri vauhdittaa mukavasti siivousta, mutta kahta siideriä ei kannata juoda jos haluaa siivota, ja huomaan olevani oikeassa. Aioin ensin juoda vain yhden ja alkaa sitten siivota, mutta kun joinkin kaksi, niin eipä siivoaminen kiinnosta nyt ollenkaan. Joten kerron nyt siitä koirastani, joka minulla oli, saadaanpahan näin sekin selostus kivasti alta pois. Kas näin: Seinänaapurinani asuu vanha nainen, jonka olemassaolo tuo käsitteeseen "herttainen vanhus" aivan uusia ulottuvuuksia. Vanhuksethan ovat (kai) yleensä herttaisia, kuten lapsetkin (muka) aina ovat. Tämä vanhus - en tiedä hänen ikäänsä, mutta olettaisin hänen olevan jo reilusti yli 50-vuotias - on aina pahalla tuulella ja pitää kovasti oluesta. Aina kun näen häntä, hänellä on mukanaan joko suloinen pieni koira, jota ei saa silittää vaikka miten mieli tekisi, tai lähikaupan muovikassi, joka kilisee paljastavasti, tai sitten molemmat. 27.huhtikuuta lähdin ostamaan karkkia läheisestä videovuokraamosta. Kuljin ajatuksissani, kunnes melkein kompastuin suloiseen, valkoiseen pikku koiraan, jonka heti tunnistin tämän naapurini kotieläimeksi. Koira oli sidottu lipputankoon - vai olikohan siinä puu, en nyt oikein muista, joka tapauksessa se oli siinä aivan videovuokraamon ja paikallisen pubin lähellä. Unohdin karkit saman tien, jäin silittelemään koiraa ja juttelemaan sille pitkäksi aikaa.Vähän säikky se oli, mutta vaikutti silti iloiselta, kun sai seuraa. Tähyilin ympärilleni, mutta naapurin mummoa ei näkynyt missään. Kun hän ei tullut videovuokraamon ovesta ulos, tein pikaisen johtopäätöksen, että nyt on mummeli jäänyt pubiin juopottelemaan ja unohtanut koiransa siihen. Selvä eläimen heitteillejättö siis. En jäänyt sen kummemmin miettimään asiaa, vaan päästin koiran vapaaksi, otin sen syliini ja kannoin saman tien kotiini.  Koira ei vastustellut ollenkaan, joten olin todella onnellinen siitä, että nyt on minullakin oma sylikoira, aivan kuin esimerkiksi Paris Hiltonilla ja Johanna Tukiaisella. Enhän  toki uskonut, että naapurin mummo olisi enää sovelias koiran omistaja, kun hylkäsi sen tuolla tavoin. Koira vinkui aika tavalla, varmaankin oli saanut pahan trauman tuosta heitteillejätöstä. Kävin ostamassa sille ison säkillisen raksuja ja laitoin lautaselle vettä, mutta se ei suostunut syömään eikä juomaan, pyöri vain levottomana ympäriinsä. Välillä sitten aina rauhoittui, kun otin sen syliini. Kuulostelin hieman jännittyneenä, että tulisiko naapurini takaisin kotiin, mutta kuten oikein arvelinkin, hän oli siellä pubissa juopottelemassa. Innostuin valtavasti siitä ajatuksesta, että sain ilmaisen koiran, ja koira sai aikaisempaa paremman kodin. Ajattelin, että kun naapurin mummo kotiutuisi joskus seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, hänellä ei olisi mitään sanomista tähän asiaan. Aioin sanoa hänelle, että jos hän yrittää saada koiraa takaisin viheliäisiin elinoloihinsa, ilmoitan välittömästi poliisille, että hän jätti koiran heitteille, ja näin saisin koiran itselleni. Tein koiralle pedinkin sänkyni viereen, mutta pahasti traumatisoituneena se poloinen ei osannut asettua nukkumaan. Minä nukahdin, ja vähän minun untani häiritsikin tuo koiran vinkuminen ja levottomana pyöriskely. Annoin sille muuten uuden nimen: Puppe. Olin kuullut mummelin kutsuvan koiraa Reksiksi - aivan kauhea nimi pienelle pörröliinille, joka näyttää aivan pehmolelulta. Kyllä Reksi on ehdottomasti saksanpaimenkoiran nimi. Yöllä sitten alkoi ovikellon rimputus, ja kukapa muu siellä olikaan, kuin tämä elämän hylkäämä ihmisraunio. Liekö joku toinen ilkeä alkoholisti vihjannut Pupen olinpaikasta, en tiedä. Pupeltakin meni siinä aivan pää pyörälle - se rynnisti eteiseen ja alkoi haukkua räksyttää kamalasti. Ihmettelin, että miten pienestä koirasta lähteekin niin kauheasti ääntä, en muista koskaan kuulleeni sellaista metakkaa naapurista. Juovuksissa oleva mummeli alkoi huudella postiluukusta uhkauksia, että mikäli en palauttaisi Puppelia - tai siis hänen sanojensa mukaan "Reksiä" - hän ilmoittaisi minusta poliisille, ja löytäisin itseni putkasta ihan pian. Tämä putkavisio säikäytti minut niin, että avasin oven välittömästi, toivoen asiallista keskusteluyhteyttä. Varmuusketjun kylläkin pidin päällä, sillä tällaiset humalaiset mummot voivat olla varsin arvaamattomia. Ovi raottui sen verran, että poissa tolaltaan oleva Puppe-koirani sujahti vahingossa rappukäytävään, ja niin tämä katala eläinrääkkääjä sai siepattua sen kainaloonsa. Aivan kauheilla nimityksillä hän minua kutsui, ja minä olin sentään tarkoitttanut vain hyvää. Yritin rauhallisesti selittää, että halusin tarjota Pupelle rakastavan kodin, mutta siitäkös hän pillastui - huusi niin, että porraskäytävä kaikui. Aivan mahdottomia tuollaiset herttaiset vanhukset. Lopulta vetäisin oven kiinni, mutta mummon huuto kuului vielä väliovenkin läpi. Vetäydyin kiireesti makkariin, laitoin tulpat korviin ja menin peiton alle odottamaan kauhuissani, että mitä jos hän todellakin kutsuu poliisit paikalle ja kohta olen minä, viaton ihminen, poliisin suojissa jollain ankealla lavitsalla haisevan vessanpytyn vieressä, vaikka siellä pitäisi olla nimenomaan tuon naapurin hermoraunion. Tämä naisolento käytti niin värikästä kieltä, että pelkäsin hänen puhuvan vielä mahdolliset viranomaisetkin puolelleen. Lopulta kuitenkin mummo vaikeni ja minä nukahdin. Aamulla sitten pohdin tapahtunutta ja päätin tarjota mummolle sovinnon elettä, ettei hän vain järjestäisi tästä mitään poliisiasiaa. Menin soittamaan ovikelloa, Puppe kyllä haukkui, varmaankin innoissaan tietäessään, että siellä olin minä, luuli ressukka kai että pääsee takaisin luokseni parempiin oloihin, mutta eipä mummonkuvatus tullut avaamaan. Kurkistin postiluukkuun, vastassa oli Pupen suloinen naama, ja taustalta kuului kauhea kuorsaus. Närkästyneenä tästä edesvastuuttomuudesta hain raksusäkin ja kaadoin postiluukusta sisälle puoli säkillistä raksuja, ettei Pupen tarvitsisi nähdä nälkää ns.emäntänsä humalatilan takia. Sitten menin takaisin nukkumaan. Kun myöhemmin taas heräsin, aloin tarkastella asiaa uudesta näkökulmasta. Entä jos sittenkin ylireagoin? Entä jos naispolo olikin vain yhdellä tai kahdella oluella pubissa, ja aikoi ihan pian mennä takaisin kotiin koiran kanssa? Entäpä jos se juominen vain ihan vahingossa ryöstäytyi niin, että tuli juotua kolme tai neljä tai kahdeksankin olutta?  Hän sentään tuli takaisin yöllä, eikä vasta seuraavana päivänä. Olin aikaisemmin ostanut paketillisen Chifonet-luuttuja, sillä olin - ja olen edelleen- aikeissa aloittaa kevätsiivouksen pikimmiten. Päätinkin sitten pienenä sovinnon eleenä antaa näistä viidestä luutusta peräti neljä tälle naapurilleni. Menin siis taas soittamaan ovikelloa, mutta hän oli vieläkin nukkumassa, joten pudotin luutut postiluukusta. Ajattelin, että kyllä hän sanoittakin ymmärtää hyvän tarkoitukseni ja sen, että toivoin hänen unohtavan koko jutun. Illalla oma postiluukkuni paukahti ja eteisestä kuului merkillisiä lätsähdyksiä. Menin katsomaan, ja aivan läpimäriksi kastellut ja jollain vaahtoavalla pesuaineella kyllästetyt luutut lötköttivät hienolla eteismatollani. Jotain mummo raakkui aivan karmealla äänellä, ennen kuin pamautti oman kotiovensa kiinni. Olen nyt miettinyt asiaa pääni puhki,  mutta en vain ymmärrä, mitä tämä alkkismummo halusi teollaan viestittää. Oliko hän testannut luuttujen imutehoa, halusi vain kiittää lainasta ja kiinnittää minunkin huomioni niiden oivalliseen imukykyyn? Vai oliko kyseessä jonkinlainen epäsuora avunhuuto, jota minun pitäisi ymmärtää? En tiedä, sillä en ole nähnyt häntä sen jälkeen. Ehkä se vielä joskus selviää, ehkä ei. Laitan tähän loppuun runon, jonka kirjoitin Pupesta:
On mulla koira soma, vähän aikaa se oli minun ikioma.
Mutta sitten tilanne ikäväksi muuttui, kun naapurin alkoholistimummo suuttui.
Ei ole luonani Puppea, mutta luuttuvalikoimani ei ainakaan ole suppea.
Tämän kirjoitti Sini.